Tämän kevään ehdoton innostus on klipsu eli nipsu eli klipsi askastelu ! Olin jo vakuuttunut että minä en moiseen hurahda mutta kun sain käsiini upea Tölkki Design- kirjan niin siitähän se sitten lähti. Aivan loputon ideointimahdollisuus on toki se mikä itseäni jaksaa joka kerta askartelussa ja käsitöissä innostaa. Viime talvena tein niin paljon erilaisia pipoja että se tehtailu täytyi lopettaa kun kaikki ystävät ja perheen jäsenet ovat jo kyllästettyjä päähineillä - eri väreissä ja malleissa.
Tästä tämä askartelukevät kohti kesää saa jatkua nipsujen keräilyn merkeissä. Olen päättänyt etten osta nipsuja vaan teen valmista sitä mukaan kun nipsuttimia kertyy. Kaikki sukulaiset ja ystävät on nyt agitoitu keräilemään tölkeistä nipsut talteen. On myös tunnustettava että minulla on ihana ystävä joka jaksaa tehdä pussukoihin vuoret, itselläni ei ole ompelukonetta ja suosittelen että ehdottomasti kannattaa tehdä pussukoihin aina vuori, silloin ei tarvitse olla niin tarkkana nipsujen terävien reunojen kanssa. Yksi aikaa vievä vaihe se toki on että pesee nipsut ja käy läpi terävimmät reunat pihtien avulla. Kullan arvoinen on myös ystävä joka osaa opastaa perustekniikat tai sitten ne kannattaa opetella kirjan avulla. Sen jälkeen tekeminen on yhtä juhlaa !!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti