maanantai 1. helmikuuta 2016

Luumu klipsulaukku valmiina

Nämä viimeistelytyöt ovat muutoinkin aina hitaimpia vaiheita minun projekteissa ja näin tilinpäätösaikaan tuo yrittäjän arki täyttyy numeroista. Mutta lopulta saa aina sen verran nipistettyä aikaa että käsityöt etenevät.
Hyvin onnistui kimallelangalla tehdyn sivukappaleen liittäminen niin kokonsa puolesta kuin värinkin osalta. Nätisti istuvat sivukappaleet paikoilleen kun ovat sopivan napakan kokoiset.
Sangan kiinnitys on niin helppoa kun klipsu kappaleet kiinnitetään sangan päälle ei väliin.
Olkahihna sopii mainiosti niin että myös talvitakin kanssa tätä laukkua voi käyttää ristiin yli olan.
Yritin hillitä harakkaa itsessäni ja kuljin muutaman päivän niin että laukussa ei ollut mitään kimallus somistetta, mutta ei - jotakin puuttui ja piti käydä hankkimassa ihana somiste - piste i:n päälle.
Vuorikankaassa kukkii jo kesän kukat :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti