tiistai 4. lokakuuta 2016

Liukuvärjätty punainen klipsu laukku viimeisteltynä ja tuubi huivit syksyyn

Tämän laukun valmistuminen sopi hyvin tähän pinkkiin teemaan mitä parhaillaan vietetään. Näin voi olla mukana hyvällä asialla. Aspolan Huippu Kauppa päivillä lauantaina oli tullut myyntiin uutta Sirdalud Touch lankaa joka on pehmeää kuin pumpuli. Tein jo vaaleanpunaisen tuubi huivin viikon loppuna ja tänään sain valkoisen tuubin valmiiksi.
Seuraavaksi tulee testiin heijastinlanka josta ajattelin tehdä sinisen pipon koirien ulkoilutus lenkkejä varten kun heiluvien heijastimien käyttö ei oikein kolmen koiran kanssa ole kätevää.
Nyt kun pörröt ja tupsut ovat muodissa niin laitan pipoon ihanan valkoisen tupsun - niitäkin oli Aspolassa tarjolla tosi monta eri sävyä.
Nyt voi tuuli ja viima tulla, kylmähän on vain pukeutumiskysymys, niin sanotaan vaikkakin täytyy tunnustaa että vaatteita päälle puntatessa tulee aina tasaisin väliajoin ikävä kesää.
Onneksi väreillä leikitellen pärjää myös tämän pimeän ajan läpi, Iloa syksyyn !



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti