torstai 7. syyskuuta 2017

Syysleimujen innoittama käsityö syksy on tullut

Ensimmäistä kertaa minun puutarhassani kukkivat syysleimut syksyllä, olenkin monta kertaa ihmetellyt että miksi näitä kukkia kutsutaan syysleimuiksi kun ne kukkivat täällä Mikkelin korkeuksilla aina heinäkuussa. Minulle on pihamaalla laskujeni mukaan seitsemän eri sävyistä leimua ja yksi ehdoton suosikki on tämä tumma aniliinin punainen leimukukka.


Tämän väriloiston innoittamana piti sitten aloittaa pontson neulominen puuvilla/bambu langasta, villa on minulle liian kuuma muutoin kuin sukka/lapas/pipo osastolla. Helmineuleen lisäksi ajattelin että saisin iso-alaiseen neuleeseen hieman näköä sillä että valitsin sävyyn sopivan hapsulangan jolla teen symmetrisen epäsymmetrisesti kahden kierroksen hapsut aina helmineuleen väliin. Pinta-alaa riittää tässä neuleessa kun työn alla on kaksi 60cm x 80cm kappaletta josta pontso sitten koostetaan valmiiksi. Katsotaan mitä tästä tulee kunhan työ edistyy...
Musta klipsu laukku lähti jo maailmalle ja nyt on vuorossa syksylle värikkäitä käsitöitä.
Ja syksylle niin tyypillisesti on tietenkin tekeillä samaan aikaan myös sukat ja tiffany lamppu, joten mukavasti riittää käsille näpräystä iltojen pimetessä :)


3 kommenttia:

  1. Onko jo punainen poncho valmis ? Odotan kuvaa 😁.

    VastaaPoista
  2. Onko jo punainen poncho valmis ? Odotan kuvaa 😁.

    VastaaPoista
  3. Täällä aherretaan jotta saisin valmista aikaiseksi, tämä työ onkin ollut melkoinen työmaa koska teen ponchosta reilun kokoisen käytettäväksi pitkän villatakin sijasta :)

    VastaaPoista