Tilinpäätöstyöt ovat viimeaikoina kovasti hidastaneet käsityöharrastusta. Vuoden ensimmäinen klipsukurssi on pidetty Aspolassa ja toivottavasti sain taas muutaman harrastajan lisää klipsuvirkkauksen pariin. Omat klipsuvirkkaustyöt odottavat klipsujen käsittelyä ja tässä vähäisellä vapaa-ajalla olen tehnyt kevääksi muutamat villasukat.
Viimeisempinä ovat musta-valko-harmaa villasukat. Näihin sukkiin ja säärystimiin sovelsin Anelmaisen ohjetta niin että otin siitä osan kuvioista käyttöön ja esimerkiksi sukkaosassa en tehnyt lainkaan kirjoneuletta vaan ainoastaan raitaa ja neliöitä. Näin ohjetta soveltaen saa aikaiseksi juuri haluamansa kuosin. Tarkkana on ainoastaan oltava siinä että ennen kuvion aloitusta tarkistaa kuvion sopimisen silloiseen silmukkamäärään. Muutamat sukat kun on tehnyt niin siinä oma säären mittasuhde tulee tutuksi ja voi tarpeen mukaan joko lisätä tai kaventaa vartta.
Lisäksi sain idean tehdä säärystimet koska minulla on niin kapean malliset kengät että villasukan sukkaosa tekee kengästä kovin ahtaan ja toisaalta esimerkiksi mustan pellavamekon kanssa juuri näiden sukkien varsi pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Näin syntyi kaupunkikäyttöön säärystimet ja toisaalta sitten kyläilyyn varsinaiset villasukat. Nyt on joka käyttöön sopivaiset lämpimät sukat keväälle !
Voi miten hienot sukat.
VastaaPoistaKiitos. Ensimmäiset sukat tulivat mallin mukaan mutta jo näissä sitten lähti omat ideat syntymään.
VastaaPoista